Liiteri

Liiteri

Liiteri on viihtyisä ja persoonallinen tila, joka muuntautuu tilaisuuden ja tarpeiden mukaan hienostuneesta juhlasalista aina riehakkaaksi riiheksi.

Liiterin avarissa tiloissa onnistuu suurienkin tapahtumien järjestäminen ympäri vuoden, esimerkiksi seminaarit, kokoukset, tuote-esittelyt ja tietysti suurten ryhmien juhlat. Rakennuksessa on tyyliin sopiva baari, joka palvelee vieraita tilaisuuksien ajan. Liiterissä on äänentoistojärjestelmä, joten siellä voi tarvittaessa pitää juhlapuheita.

Latotunnelmainen Liiteri rakennettiin paikalle, missä aiemmin sijaitsi kartanon navettapiha rakennuksineen. Restauroinnin aikana havaittiin, että paikalla sijainneet rakennukset – navetta, lato ja liiteri – olivat jo niin huonokuntoisia, että Museovirasto antoi luvan purkaa ne pois.

Kierrätysmateriaaleista rakennettu Liiteri on tunnelmallinen tila, jossa voi pitää suuria tilaisuuksia. Liiterin sisäpuolelle mahtuu ruokailemaan enimmillään 100 henkilöä. Rakennuksen yhdessä päädyssä on asiakkaiden käytössä oleva parvitila. Liiterin katetulle terassille mahtuu pöytiin yli 200 vierasta. Seisovana tilaisuutena Liiteri toimii 300 henkilölle.  Ilmalämpöpumppu huolehtii lasikatteisen terassin viilennyksestä kesäisin ja lämmityksestä talvisin.

Kokoustilana Liiterin sisäpuolta voidaan käyttää pulpettimuodossa 50 henkilölle tai tuolirivein 110 henkilölle. Liiterissä on kiinteinä kokousvälineinä dataprojektori (liitännät HDMI ja VGA) ja valkokangas ja fläppitaulu. Liiterin terassin puolella on erillinen kiinteä dataprojektori (liitäntä HDMI) ja valkokangas, jota voi hyödyntää esim. ruokailun yhteydessä. Liiterissä on yhteinen puheäänentoisto ja kaksi langatonta mikrofonia.

Lataa liiterin pohjapiirros ja pöytämuodot pdf-tiedostona tästä>